Suosituimmat laihdutusdieetit

Atkinsin dieetti

Atkinsin dieetti perustuu hiilihydraattien korvaamiseen valkuaisella sekä rasvalla. Dieetin aikana suositaan siis muunmuassa kananmunia, voita, kermaa sekä lihaa ja pyritään välttämään maitotuotteita, perunaa, leipää sekä sokeria. Lisäksi rajoitetaan marjojen, hedelmien sekä kasvisten syöntiä. Dieettiä on apple-2311_960_720kritisoitu siitä, että sen mukainen ruokavalio sisältää runsaasti kolesterolia sekä eläinrasvaa. Kritiikki kohdistuu myös siihen, että atkinsin dieetin mukaisesta ruokavaliosta saa liian vähäisiä määriä kivennäisaineita, useita vitamiineja sekä ravintokuitua.

Zone-dieetti

Zone-dieetin noudattaminen on monen mielestä hankalaa, koska tässä dieetissä aterioiden pitäisi sisältää energiaa siten, että 30% siitä tulisi proteiinista, 30% rasvasta ja 40% hiilihydraateista. Käytännössä tällaisten aterioiden laatiminen päivittäin on haastavaa. Zone-dieetissä vältellään sekä pastaa että leipää.

Painonvartijoiden dieetti

Painonvartijoiden dieetti perustuu sekä liikuntaan, ruokavalioon että tukiverkkoon. Painonvartijoiden käyttäjät laskevat älypisteitä, joiden avulla he pyrkivät luomaan itselleen terveellisen ruokavalion, jonka avulla laihduttaminen on mahdollista. Painonvartijat on toiminut jo yli 50 vuoden ajan, joten sillä on runsaasti kokemusta erilaisista painonhallintapalveluista. Yrityksellä on toimintaa monissa maissa.

South Beach–niminen dieetti

South Beach–dieetti perustuu hitaasti imeytyvien hiilihydraattien suosimiseen nopeasti imeytyvien sijaan. Tämän lisäksi suositaan tyydyttymättömiä rasvoja tyydyttyneiden sijaan.

Välimerellinen dieetti

Välimerellisessä dieetissä noudatetaan Välimeren alueen ruokavaliota. Tämän ruokavalion etuja ovat runsas tuoreiden hedelmien sekä vihannesten käyttö, kokojyvätuotteiden runsas käyttö, pähkinöiden ja siementen runsas käyttö, merenantimien runsas käyttö, jogurtin runsas käyttö sekä oliiviöljyn runsas käyttö. Toisaalta Välimeren alueella vältetään prosessoituja valmisruokia, minkä ansiosta ruokavalio ei juurikaan sisällä transrasvoja. Tämä on terveydelle edullista monestakin syystä. Ensinnäkin transrasvat lisäävät sydänsairauksien riskiä sekä riskiä saada aivohalvaus. Välimeren alueella pienet annoskoot ovat tyypillisiä, ja siellä panostetaankin ennemmin ruuan korkeaan laatuun sekä herkullisuuteen kuin runsaaseen määrään.

Terveysvalmisteita ja tietoa laihdutuksen tueksi

Laihduttaminen on aina pitkäjänteinen prosessi, jossa ei ole oikotietä onneen. Monenlaista tukea laihdutuksen onnistumiseen on kuitenkin saatavilla laihdutus.info-sivustolla. Käytännön neuvojen lisäksi sivusto tarjoaa erilaisia terveysvalmisteita laihdutuksen tueksi kilpailukykyiseen hintaan. Omaa päivittäistä energiantarvetta on helppo laskea sivustolla olevalla painonpudotuslaskurilla sekä seurata kulutusta kalorilaskurilla. Painoindeksilaskuri puolestaan kertoo kunkin ihannepainon. Mitä tahansa dieettiä seuraakin, sivustolla on tarjolla kattavasti tietoa laihdutuksen onnistumiseen.

Osa on saanut hyviä tuloksia yhdistämällä kahden suositun dieetin periaatteita

Toisinaan itselle sopivimman dieetin löytäminen saattaa edellyttää tutkimista ja kokeilua – kenties luovuuttakin. Osa laihduttajista on kokenut hyötyneensä Painonvartijoiden sekä Jenny Craigin dieetin periaatteiden yhdistämisestä. Jenny Craigin dieetistä voi napata ainakin kärsivällisyyden periaatteen ja Painonvartijoilta pistelaskun periaatteen.

Suositulla laihdutusdieetillä tuloksia!

Aloittaessasi laihdutusprojektin on erittäin tärkeää, että sinulla on riittävästi tietoa laihduttamisesta – on hyvä tutustua esimerkiksi ylipainon aiheuttamiin terveyshaittoihin, koska tämä jos mikä nostaa laihdutusmotivaatiota. Tämän lisäksi on erittäin tärkeää tutustua terveellisiin laihdutustapoihin, koska vääränlainen laihduttajan ruokavalio saattaa olla jopa epäterveellinen ja viedä sinut yksipuolisuudellaan tai vääränlaisella koostumuksellaan ojasta allikkoon aiheuttaen sinulle uudenlaisia terveyshaittoja.